Tarina

East Side Median tehtävä on tarjota laadukkaita toimitus- ja käännöspalveluita yrityksille ja yhteisöille helposti, luotettavasti ja tehokkaasti.

Ammattimainen uutistyöni juontaa aina vuoteen 1999, jolloin aloitin vakituiset työt. Opiskelin tuolloin vielä Jyväskylän yliopistossa. Gradua vaille valmiiksi maisteriksi en tohtinut jäädä, ja sainkin paperit ulos pari vuotta myöhemmin.

Nautin kovasti suurlähetystömaailmassa ja myöhemmin elinkeinoelämässä työskentelystä. Veri alkoi kuitenkin vetää yrittämiseen – helmikuussa 2008 yritykseni y-tunnus merkittiin virallisiin kirjoihin ja kansiin ensimmäisen kerran.

Tuolloin hanke kulki vielä mielikuvituksekkaalla nimellä Tmi Pasi Tuominen. Olin tehnyt urheilun ja musiikin alalla kirjoitustöitä jo muutaman vuoden ajan kuukausipalkkaisten töiden ohella. Alkoi näyttää siltä, että luovan alan töissä on ainesta ihan oikeaksi elinkeinoksi.

Lopullinen oravanpyörästä hyppääminen toteutui vihdoin marraskuussa 2008, kun muutimme vaimoni kanssa Washingtoniin ja elinkeinonharjoittamisesta tuli päätyöni.

Tätä loikkaa ei ole tarvinnut katua päivääkään. Tunnen valtavasti ylpeyttä siitä, että voin yrittäjänä tuottaa hyödyllisen panoksen asiakkailleni. Vaikka euron eteen saa tehdä rajummin töitä kuin työsuhteessa ja lomatkin ovat vähissä, yrittäjän vapaus on se, mitä en vaihtaisi pois.

Washingtonissa ja New Yorkissa toimin NHL-kirjeenvaihtajana useiden vuosien ajan, ja urheilu on muutenkin ollut hyvin vahvassa asemassa East Side Median tarjonnassa. Kesällä 2021 aloitin NHL:n virallisen median toimittajana, ja tunsin tulleeni kotiin.

Musiikissa lempilapseni on Blues-Finland.com, jonka perustin vuonna 2006. Musatyöt ovat vieneet minua Hangosta Saariselälle ja Mississipin suistolta San Franciscoon.

Kotimaan uutisia ja ulkomaiden tapahtumia ole käsitellyt esimerkiksi uutistoimittajana ja radiouutisten äänenä.

Myös käännöstyön osuus on ollut jatkuvasti merkittävä. Minulla oli kunnia työskennellä BBC:n legendaarisen autoilumedian Top Gearin suomenkielisen lehden kääntäjänä sen ensimmäisestä numerosta lähtien. Tietotekniikan osuus käännöstyössä on kasvanut jatkuvasti. Microsoftin, Lenovon ja Amazonin kaltaisten brändien tukeminen käännöstöin on ollut inspiroiva kokemus.

Monien ulkomaanvuosien jälkeen teen toistaiseksi töitä Helsingistä käsin. Olen jatkuvasti avoin uusille projekteille, joten ota yhteyttä!

Pasi Tuominen

sähköposti:
info (at) pasituominen .com

Tutustu East Side Median palveluihin